Kartta - Foúrnoi (saariryhmä) (Dimos Fournoi Korseon)

Foúrnoi (Dimos Fournoi Korseon)
Foúrnoi (myös Foúrni) eli Foúrnoi Korseón (Φούρνοι Κορσεών) tai Foúrnoi Ikarías (, ”Ikarían Foúrnoi”) on pieni Pohjoisen Egean saariin kuuluva saariryhmä Kreikassa. Sen saaret sijaitsevat Egeanmereen kuuluvassa Ikaríanmeressä Ikarían ja Sámoksen välissä Pátmoksen pohjoispuolella. Hallinnollisesti saaret kuuluvat Foúrnoi Korseónin kuntaan, Ikarían alueyksikköön ja Pohjois-Egean saarten alueeseen.

Saariryhmään kuuluu yhteensä 18 saarta, joista suurin osa on hyvin pieniä. Saariryhmän kolme suurinta saarta, jotka ovat Foúrnoi, Thýmaina ja Ágios Minás, ovat asuttuja, kun taas muut saaret ovat asumattomia. Pääsaarella olevista kylistä Foúrnoin kylä on suurin, toiseksi suurin on pohjoisessa oleva Chrysomiliá. Koko saaristossa Chrysomiliá on kolmanneksi suurin, toiseksi suurin on Thýmainan kylä. Foúrnoin kylässä on kelvollinen lauttasatama, ja lauttoja kulkee myös Thýmainaan.

Saarten useat asukkaat ovat kalastajia, mutta kesäisin asukkaat saavat tuloja myös turisteista, esimerkiksi huonevuokrista ja pitopalvelusta. Pääsaarella on myös useita hiekkarantoja, kuten Vlycháda, Vitsiliá, Petrokopió, Elidáki ja Balí.

Foúrnoin saariryhmän kartta.

 
Kartta - Foúrnoi (Dimos Fournoi Korseon)
Kartta
Google Earth - Kartta - Foúrnoi (saariryhmä)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Foúrnoi (saariryhmä)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Foúrnoi (saariryhmä)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Foúrnoi (saariryhmä)
OpenStreetMap
Kartta - Foúrnoi - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Foúrnoi - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Foúrnoi - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...